Pohjois-Korea on hyväksynyt Etelä-Korean tarjouksen auttaa maata sikainfluenssan torjunnassa. Etelä-Korea kertoi torstaina lähettävänsä pohjoiselle naapurilleen sikainfluenssalääke Tamifluta.
Pohjois-Korea myönsi keskiviikkona ensi kertaa, että sikainfluenssa on levinnyt maahan. Pohjois-Korean hallituksen mukaan varmistuneita tautitartuntoja on todettu yhdeksän.
Eteläkorealaisten avustusjärjestöjen keräämien tietojen mukaan sikainfluenssa on kuitenkin yltynyt jo epidemiaksi osissa Pohjois-Koreaa. Taudin kerrotaan myös vaatineen useita kuolonuhreja.
P-Korea ottaa sikainfluenssalääkettä E-Korealta 10.12.2009Pohjois-Korea on hyväksynyt Etelä-Korean tarjouksen auttaa maata sikainfluenssan torjunnassa. Etelä-Korea kertoo lähettävänsä pohjoiselle naapurilleen sikainfluenssalääke Tamifluta.
Pohjois-Korea myönsi eilen ensi kertaa, että sikainfluenssa on levinnyt maahan. Pohjois-Korean hallituksen mukaan varmistuneita tautitartuntoja on todettu yhdeksän.
Eteläkorealaisten avustusjärjestöjen keräämien tietojen mukaan sikainfluenssa on kuitenkin yltynyt jo epidemiaksi osissa Pohjois-Koreaa. Taudin kerrotaan myös vaatineen useita kuolonuhreja.
Uhkaako sikainfluenssa joulupukkia 09.12.2009Sikainfluenssaepidemia on helpottamassa Etelä-Savossa. Moni kuitenkin miettii, miten sikainfluenssa vaikuttaa joulun viettoon.
Sikainfluenssarokotteen uhkamaalailut jäivät suutariksi 09.12.2009Suomessa käytetyn sikainfluenssarokotteen ei tiedetä aiheuttaneen vakavia sivuvaikutuksia. Monet ovat saaneet kuumetta ja päänsäsärkyä, mutta oireet ovat menneet ohi parissa päivässä.
Pohjois-Korea kertoi sikainfluenssatartunnoista 09.12.2009Eristäytynyt Pohjois-Korea on kertonut ensi kertaa sikainfluenssan leviämisestä maahan. Pohjois-Korean virallisen KCNA-uutistoimiston mukaan maan terveysministeriö on vahvistanut yhdeksän tautitartuntaa.
Eteläkorealaiset avustusjärjestöt kertovat sikainfluenssan levinneen jo laajalle Sinuijun alueella lähellä Kiinan rajaa. Järjestöjen keräämien tietojen mukaan tauti on vaatinut jo useita kuolonuhreja ja sulkenut kouluja Sinuijussa.
Pohjois-Korea kertoi sikainfluenssatartunnoista 09.12.2009 Sikainfluenssa levisi Pohjois-Koreaan 09.12.2009Maailmalla mellestävä sikainfluenssa on levinnyt myös eristäytyneeseen Pohjois-Koreaan. Maan terveysministeriön mukaan H1N1-tapauksia on todettu yhdeksän. Etelä-Korean avustusjärjestöjen mukaan taas tauti on johtanut naapurivaltiossa useisiin kuolemiin ja kouluja on suljettu taudin vuoksi.
Nuorten into ottaa sikainfluenssarokotus lopahti 08.12.2009 H1N1: Suomi ”tuskin tarttuu” Saksan ylijäämärokotteisiin 08.12.2009Saksan myymät kaksi miljoonaa sikainfluenssarokotetta eivät sosiaali- ja terveysministeriön johtajan Tapani Melkaksen mukaan kiinnosta Suomea ainakaan tällä hetkellä. Epidemian huippu on taittumassa koko maassa, joten rokotusten nopeuttamiselle ei ole syytä.
-Tuskin olemme tähän tarttumassa, sillä me olemme jo ostaneet koko väestölle rokotteen, joka joudutaan joka tapauksessa maksamaan, Melkas sanoo Uudelle Suomelle.
H1N1: Saksan rokotekauppa Suomen kannalta myöhässä 08.12.2009Saksan myymät kaksi miljoonaa sikainfluenssarokotetta eivät sosiaali- ja terveysministeriön johtajan Tapani Melkaksen mukaan kiinnosta Suomea ainakaan tällä hetkellä. Epidemian huippu on taittumassa koko maassa, joten rokotusten nopeuttamiselle ei ole syytä.
-Tuskin olemme tähän tarttumassa, sillä me olemme jo ostaneet koko väestölle rokotteen, joka joudutaan joka tapauksessa maksamaan, Melkas sanoo Uudelle Suomelle.
H1N1 sotki Hanna-Maria Seppälän suunnitelmat 08.12.2009Hanna-Maria Seppälä on puolikuntoinen tämän vuoden EM-kisojen alla. Torstaina Istanbulissa alkava nelipäiväinen urakka tulee Suomen uinnin ykköstähdelle pitkän sairasteluputken jatkeeksi.
Seppälä on ollut enemmän tai vähemmän potilaana pitkin syksyä, mutta totaaliseen lepoon uimari joutui muutama viikko ennen EM-kisoja sikainfluenssan takia. Sairastelun vuoksi Seppälä ei odota ihmeitä EM-altaasta.
H1N1: Kaksi miljoonaa rokotetta myytävänä - kiinnostus nolla 08.12.2009Saksa aikoo myydä yli kaksi miljoonaa sikainfluenssarokotetta ulkomaille, kertoi terveysministeri Philip Rösler tiistaina. Syynä on se, ettei rokotteille ole ollut kotimaassa tarpeeksi kysyntää.
Ministerin mukaan vain noin viisi prosenttia kansalaisista on rokotettu.
Saksa tilasi alun perin 50 miljoonaa rokoteannosta, jotka on määrä jakaa ensi vuoden kevääseen mennessä.
Myytävät rokoteannokset jaetaan joulukuun lopulla.
Ainakin Ukraina on jo ehtinyt esittää kiinnostuksensa rokotteiden ostamiseksi.
Saksa myy sikainfluenssarokotteita vähäisen kiinnostuksen vuoksi 08.12.2009 Lapin kunnille 100 000 euroa H1N1-korvauksia 08.12.2009Valtio korvaa Lapin kunnille reilut 100 000 euroa sikainfluenssasta aiheutuneita kuluja. Rahat jaetaan kuntiin väkiluvun mukaisesti.
H1N1: Lääkärien vanhin lyttää mediaa 05.12.2009Suomen lääkäirikunnan vanhin, arkkiatri Risto Pelkonen arvosteli tänään tiedotusvälineiden toimintaa sikainfluenssan uutisoinnissa. Ensin luotiin hurjia uhkakuvia, ja sen jälkeen epidemiaa alettiin väheksyä. Rokotuksista tuotiin esiin haitat, mutta ei hyötyjä.
TV1:n Ykkösaamussa lauantaina vieraillut arkkiatri hämmästeli median tapaa käyttää paljon "niin sanottuina asiantuntijoina sellaisia henkilöitä, jotka eivät ole mitään asiantuntijoita". "Suupalttien" käyttö sekoittaa ihmisten käsitykset kokonaan.
[Ensimmäinen sivu] [Edellinen] 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 68 69 70 71 72 73 74 75 76 77 78 79 80 81 82 83 84 85 86 87 88 89 90 91 92 [Seuraava] [Viimeinen sivu]