WHO: Sikainfluenssan huippu ohitettu Pohjois-Amerikassa 04.12.2009

Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan sikainfluenssan huippu on ohi Pohjois-Amerikassa ja sairastuneiden määrä on vähenemään päin. Tauti on kuitenkin edelleen laajalle levinnyt sekä Kanadassa että Yhdysvalloissa.

Lue lisää

Sikainfluenssa aiheutti työpoissaoloja odotettua vähemmän 04.12.2009

Sikainfluenssan aiheuttamat sairauspoissaolot työpaikoilta ovat jääneet pelättyä vähäisemmiksi. Epidemia jatkuu kuitenkin yhä, ja tehohoidon suurin kuormitus on vasta tulossa.

H1N1-epidemia laantunut eniten pohjoisessa 04.12.2009

Sikainfluessaepidemia on laantunut eniten Pohjois-Suomessa. Esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella potilasmäärät ovat laskeneet kolmasosaan marraskuun huipusta.

H1N1-epidemia jatkuu, huippu ohitettu 04.12.2009

Lue lisää

Sikainfluenssa-epidemian huippu jo ohitettu 04.12.2009

Lue lisää

H1N1: Ruotsia kehutaan estoitta 04.12.2009

Euroopan terveysviranomaiset kehuvat Ruotsia tavasta, jolla se on rokottanut väestöään sikainfluenssaa vastaan.

Svenska Dagbladetin mukaan sekä Euroopan unionin tartuntatautivirasto että Euroopan lääkevirasto kiittelevät Ruotsin sikainfluenssan vastaista kampanjaa.

Tartuntatautivirasto laskee Ruotsin niiden eurooppalaisten maiden joukkoon, jotka ovat hoitaneet rokotukset parhaiten. Terveysvirasto puolestaan kehuu maan hallituksen avoimuutta ja tapaa, jolla rokotteen sivuvaikutuksista on tiedotettu.

Lue lisää

Ruotsalaisten toimet sikainfluenssaa vastaan saavat kehuja 04.12.2009

H1N1-virus muuntui pipariksi 03.12.2009

Oulun yliopiston piparkakkukisassa on haettu aiheita niin ajankohtaisesta sikainfluenssaepidemiasta kuin valtion omistajaohjauksestakin. Rakentajina ovat häärineet sekä yliopiston henkilökunta että opiskelijat.

Lue lisää

H1N1 ja muut piparit kilpasilla 03.12.2009

Oulun yliopiston piparkakkukisassa on haettu aiheita niin ajankohtaisesta sikainfluenssaepidemiasta kuin valtion omistajaohjauksestakin. Rakentajina ovat häärineet sekä yliopiston henkilökunta että opiskelijat.

Lue lisää

Hoitajien jaksaminen sikainfluenssaepidemiassa huolettaa 03.12.2009

Terveydenhoitajaliitto on huolestunut hoitajien työssä jaksamisesta sikainfluenssarokotusten jatkuessa ja muiden tehtävien kasaantuessa.

Lue lisää

Senioripuolue epäilee ikäsyrjintää H1N1-rokotuksissa 03.12.2009

Suomen Senioripuolue pyytää eduskunnan oikeusasiamiestä tutkimaan, ovatko viranomaiset syyllistyneet ikäsyrjintään ja kuolemantuottamuksiin päätöksillään viivyttää rokotteen antamista riskiryhmiin kuuluville ikäihmisille.

Lue lisää

Sikainfluenssaan sairastuneille uusi kutsu Linnan juhliin 02.12.2009

Sikainfluenssaan sairastuneita Linnan juhlien kutsuvieraita kehotetaan jäämään kotiin. Presidentin kanslia lupaa, että vieraat, jotka joutuvat sikainfluenssan vuoksi jättämään tänä vuonna linnan juhlat väliin, saavat ensi vuonna uuden kutsun.

Lue lisää

[Ensimmäinen sivu] [Edellinen] 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 68 69 70 71 72 73 74 75 76 77 78 79 80 81 82 83 84 85 86 87 88 89 90 91 92 [Seuraava] [Viimeinen sivu]