Viranomaiset asettuivat tiistaina puolustuskannalle, kun sikainfluenssaan liittyvät pitkät rokotusjonot ja muut ongelmat nostettiin Helsingissä pidetyssä tiedotustilaisuudessa esiin.
Kun sosiaali- ja terveysministeriön, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sekä Kuntaliiton edustajilta kysyttiin, kuka on vastuussa rokottamisten ontumisesta, salissa kuului yskähtelyä. Asiantuntijoiden näkemys tuntui olevan, ettei syyllisyyden heittäminen johda minnekään, kun asioita yritetään hoitaa yhteistuumin kuntoon.
H1N1-rokotteita saadaan Suomeen lisää viikoittain 10.11.2009Suomeen saapuu nyt uusia sikainfluenssan rokote-eriä viikoittain. Tänään maahan tuli lähes 160 000 annosta, jotka jaetaan keskiviikon aikana eteenpäin. Kunnat saivat myös ohjeet siitä, miten sikainfluenssarokotukset kannattaisi hoitaa.
Suomeen saatiin 150 000 uutta annosta sikainfluenssarokotetta 10.11.2009 Sikainfluenssarokote loppui kesken Kemissä 10.11.2009Sikainfluenssarokote loppui kesken Kemissä maanantaina. Kemissä oli maananatina riskiryhmien rokotuspäivä kolmella terveysasemalla. Osastonhoitaja Pirjo Leinonen kertoo, että rokote loppui kaikilla asemilla noin klo 14.00.
Viro haluaa tilata muista EU-maista sikainfluenssarokotteita 10.11.2009 Sikainfluenssarokotukset Etelä-Suomen kunnissa 10.11.2009 H1N1: Suomen armeija tuli apuun 10.11.2009Puolustusvoimat on kunnostanut valmiusvarastostaan 40 respiraattoria eli hengityskonetta sairaaloiden käyttöön H1N1-epidemian varalle.
- Yhteiskunta käyttää omia resurssejaan silloin kun vaara uhkaa, pääesikunnan tiedotuspäällikkö Eero Karhuvaara kertoo Uudelle Suomelle.
Sosiaali- ja terveysministeriö käsittelee hengityskoneiden tarvetta huomenna sairaanhoitopiirien edustajien kanssa.
– Tällä hetkellä tehohoitopaikat ovat riittäneet, mutta on hyvä että tällainen tarjous on tullut, STM:n lääkintäneuvos Jouko Söder kertoo US:lle.
Etelä-Karjalan H1N1-rokotukset uhkaavat seisahtua viikoksi 10.11.2009Rokotteita saadaan Etelä-Karjalan Keskussairaalan keskusapteekkiin vasta ensi viikolla. Maakunnassa mietitään keinoja rokotteiden saamisen nopeuttamiseksi.
Sikainfluenssarokotukset jatkuvat useissa kaupungeissa 10.11.2009Sikainfluenssarokotukset jatkuvat tänään useissa kaupungeissa. Jotkut kunnat joutuvat kuitenkin pitämään välipäivän, koska rokotteet ovat loppuneet kesken. Tänään rokotuksia jatketaan ainakin pääkaupunkiseudulla ja Vaasassa.
Esimerkiksi Helsingin kaupunki on rokottanut työntekijöistään reilut 5 000. Kaupunki on rokottanut terveydenhuollon väen sekä palomiehet. Riskiryhmiin kuuluvien työntekijöiden rokotukset saadaan tällä viikolla hoidettua, jos vain rokotetta tulee riittävästi.
Sikainfluenssa leviää Aasiassa 10.11.2009Intiassa terveysviranomaiset kertovat yli 500 ihmisen kuolleen sikainfluenssaan elokuusta lähtien. Lähes puolet tautiin menehtyneistä on läntisestä Maharashtran osavaltiosta. Kiina tehostaa rokotuskampanjaansa sikainfluenssaa vastaan.
Sikainfluenssarokotukset Etelä-Suomen kunnissa 10.11.2009 Lehti: Kaksi H1N1-lasta pelastui täpärästi 10.11.2009Kaksi erittäin huonokuntoista sikainfluenssaan sairastunutta lasta onnistuttiin pelastamaan Länsi-Pohjan keskussairaalassa viikonloppuna. Molempien tila oli heikentynyt nopeasti parissa tunnissa sairaalahoitoa tarvitsevaksi.
Tapauksesta kertoo Pohjolan Sanomat.
Sikainfluenssarokotukset jatkuvat pääkaupunkiseudulla 10.11.2009 Sikainfluenssarokotukset jatkuvat useissa kaupungeissa 10.11.2009 [Ensimmäinen sivu] [Edellinen] 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 68 69 70 71 72 73 74 75 76 77 78 79 80 81 82 83 84 85 86 87 88 89 90 91 92 [Seuraava] [Viimeinen sivu]