Sikainfluenssasta tietoa haluavat ovat ruuhkauttaneet kunnallisia neuvontapuhelimia niin pahasti, ettei kaikkiin puheluihin ehditä vastata. Tilanne on samantyyppinen isossa osassa maata.
Linjoja varaavat flunssaoireisten lisäksi rokotuksista kyselevät soittajat.
Tartuntaa epäilevälle olisi tärkeää saada puhelunsa läpi, koska monilla paikkakunnilla pyydetään soittamaan ennen vastaanotolle tuloa. Usein sairauslomakin heltiää puhelimessa.
Helsingissä neuvotaan tulemaan suoraan influenssa-asemalle, jos ei saa ketään kiinni puhelimella.
Suunvuoro: Sikainfluenssatiedotus mättää ja pahasti 04.11.2009Yle Lahden uutistoimittaja Ritva Koivisto on törmännyt tiedonhaluun ja toisaalla tiedotussulkuun sikainfluenssatietoa jäljittäessään. Kolumnissaan hän valaisee tilannetta.
Sikainfluenssan osuus koululaisen kuolemaan Torniossa selvinnee torstaina 04.11.2009 N 04.11.2009TTT:n Kellariteatteri on perunut sairaustapauksen vuoksi n
H1N1? 8-vuotias tyttö kuoli Torniossa äkillisesti 04.11.2009Suomessa on sattunut harvinainen kuolemantapaus.
8-vuotias tyttö kuoli äkillisesti kotonaan Torniossa tiistaina. Yle Perämeren mukaan Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin johtaja Riitta Luosujärvi kertoo, että tytön kuoleminsyytä tutkitaan, mutta tuloksia ei vielä ole saatu.
Sairaanhoitopiirissä käsitellään sikainfluenssatilannetta keskiviikkona aamupäivällä.
Sikainfluenssakyselyt ovat tukkineet neuvontanumeroita koko maassa 04.11.2009STTSikainfluenssasta tietoa haluavat ovat ruuhkauttaneet kunnallisia neuvontanumeroita niin pahasti, ettei kaikkiin puheluihin ehdit
Helsingin hoitohenkilöstöstä valtaosa otti sikainfluenssarokotteen 04.11.2009Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta on suhtautunut myönteisesti sikainfluenssarokotteeseen. Työterveysjohtaja Tiina Pohjonen arvioi, että 90 prosenttia terveyskeskuksen henkilökunnasta on ottanut rokotteen.
Sikainfluenssan riskiryhmät hämmentävät 04.11.2009Sikainfluenssan riskiryhmiin kuulumisesta on epäselvyyttä. Terveyskeskuksiin tulee päivittäin soittoja liittyen riskiryhmiin. Hämmennystä aiheutuu kahdesta yhtä aikaa jaettavasta rokotteesta, kausi-influenssarokotteesta ja sikainfluenssarokotteesta.
18 olennaista kysymyst 04.11.20091. Jos sairastuu flunssaan, kuinka todenn
Sikainfluenssakyselyt ovat tukkineet neuvontanumeroita 04.11.2009Sikainfluenssasta tietoa haluavat ovat ruuhkauttaneet kunnallisia neuvontapuhelimia niin pahasti, ettei kaikkiin puheluihin ehditä vastata. Tilanne on samantyyppinen isossa osassa maata.
Linjoja varaavat flunssaoireisten lisäksi rokotuksista kyselevät soittajat.
Tartuntaa epäilevälle olisi tärkeää saada puhelunsa läpi, koska monilla paikkakunnilla pyydetään soittamaan ennen vastaanotolle tuloa. Usein sairauslomakin heltiää puhelimessa.
Helsingissä neuvotaan tulemaan suoraan influenssa-asemalle, jos ei saa ketään kiinni puhelimella.
Sikainfluenssakyselyt ovat tukkineet neuvontanumeroita koko maassa 04.11.2009 Sikainfluenssal 04.11.2009Norja on vapauttanut sikainfluenssaan hoitoon k
Sikainfluenssalääkkeet käsikauppaan Norjassa torstaina 04.11.2009 Sikainfluenssalääkkeet käsikauppaan Norjassa 03.11.2009 Sikainfluenssal 03.11.2009STT, NTBNorja on vapauttanut sikainfluenssaan hoitoon k
[Ensimmäinen sivu] [Edellinen] 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 68 69 70 71 72 73 74 75 76 77 78 79 80 81 82 83 84 85 86 87 88 89 90 91 92 [Seuraava] [Viimeinen sivu]