H1N1-riita: Lääkejätiltä varoitus 26.01.2010

Suurten lääkefirmojen ja valtioiden välille on kehkeytymässä riita sikainfluenssarokotteista. Useat maat haluaisivat pienentää tai peruuttaa jo tekemiään rokotetilauksia, yhtiöt toivovat valtioiden kunnioittavan tehtyjä sopimuksia.

Novartis-yhtiön pääjohtaja Daniel Vasella varoittaakin, että peruutuksia vaativat maat eivät voi odottaa ensi kerralla yhtä nopeaa palvelua kuin luotettavammat kauppakumppanit.

Lue lisää

Sikainfluenssarokotukset saattavat lykkääntyä 26.01.2010

Ensi kuun alkuun suunnitellut sikainfluenssarokotukset saattavat lykkääntyä rokotevalmistajan toimitusvaikeuksien vuoksi. Miljoonan annoksen erä tulee jakoon vasta helmikuun puolivälissä.

Lue lisää

WHO tyrmää sikainfluenssakritiikin 25.01.2010

Lue lisää

Sikainfluenssarokotus sai väen liikkeelle Vaasassa 22.01.2010

Koko väestön rokotukset käynnistyivät Vaasassa tänään. Rokotukset on keskitetty Vaasan Lyseon lukion tiloihin. Rokotuksia jaetaan myös huomenna lauantaina sekä ensi viikonloppuna.

Lue lisää

Sikainfluenssaan valmistautuminen ei ollut hätävarjelun liioittelua 21.01.2010

Sikainfluenssan ensimmäinen aalto on koettu ja kansan riskiryhmät rokotettu. Muuta väestöä rokotetaan parhaillaan. Lääketieteen ja kirurgian tohtori, professori Arno Forsiuksen mukaan sikainfluenssan kanssa kävi paremmin kuin pelättiin.

Lue lisää

Sikainfluenssarokotukset etenevät verkkaisesti 16.01.2010

Arviolta 15 000 helsinkiläistä on hakenut sikainfluenssarokotteen tällä viikolla. Rokotteita olisi voitu jakaa ainakin kaksinkertainen määrä.

Lue lisää

Sikainfluenssa jatkaa paikoin leviämistään 15.01.2010

Lue lisää

Sikainfluenssa jatkaa paikoin leviämistään 15.01.2010

Sikainfluenssa on yhä maailmalla voimissaan.

Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan H1N1-virus leviää etenkin Pohjois-Afrikassa, Etelä-Aasiassa ja joissakin Euroopan maissa. Euroopassa sairastumisista raportoivat edelleen mm. Romania, Ukraina ja Sveitsi.

WHO:n tilaston mukaan vahvistettuja kuolemantapauksia on nyt lähes 14 000.

Yhdysvaltain terveysviranomaiset kuitenkin arvioivat, että jopa 16 000 amerikkalaista on kuollut sikainfluenssaan. 80 miljoonan amerikkalaisen lasketaan sairastuneen.

Lue lisää

Uusi sikainfluenssa-aalto voi tulla vielä ennen kevättä 14.01.2010

Lue lisää

Sikainfluenssapotilaalle voi jäädä pysyvä keuhkovaurio 14.01.2010

Sikainfluenssaan liittyvä raju keuhkokuume saattaa aiheuttaa osalle sairastuneista vakavia keuhkovaurioita. Keuhkovauriot liittyvät sikainfluenssalle tyypilliseen äkillisen happivajauksen ARDS-oireyhtymään.

Lue lisää

Sikainfluenssa aiheuttanut pysyviä vaurioita 14.01.2010

Sikainfluenssa on aiheuttanut pysyviä vaurioita osalle tautia sairastaneista. Kuopion yliopistollisessa sairaalassa tehohoidossa olleista 17 henkilöstä noin viidelle on tullut vakavia, pysyviä vaurioita keuhkoihin. Vakavien keuhkovaurioita saaneista vain osa kuulunut taudin riskiryhmiin.

Lue lisää

Toimittajat palkitsivat sikainfluenssan selittäjän ja päihdetyön veteraanin 13.01.2010

Lääketieteen toimittajat palkitsivat sikainfluenssan sinnikkään selittäjän ja päihdetyön veteraanin. Lääkintöneuvos Merja Saarinen ja ylilääkäri Antti Holopainen saivat keskiviikkona Hyvän tiedon omena -palkinnon, joka myönnetään tunnustuksena toimivasta yhteistyöstä toimittajien kanssa.

Lue lisää

WHO:ta syytetään ylilyönneistä sikainfluenssan torjunnassa 13.01.2010

Lue lisää

Useat maat perumassa H1N1-rokotetilauksia 12.01.2010

Useat maat ovat peruneet tai pohtivat sikainfluenssarokotteista tekemiensä tilausten perumista. Syynä on se, että tauti on osoittautunut pelättyä lievemmäksi, eivätkä ihmiset tarvitsekaan kuin yhden rokotteen. Joissakin maissa tilauksia perutaan, koska ihmiset eivät halua ensimmäistäkään rokotetta.

Lue lisää

H1N1-yllätys: Rokote ”liian nopeasti” 11.01.2010

Terveiden yli 24-vuotiaiden sikainfluenssarokotukset aloitettiin Helsingin terveyskeskuksissa tänään. Uuden Suomen tekemän soittokierroksen perusteella jonoja ei kuitenkaan päässyt syntymään, päinvastoin.

Rokotettavaksi pääsee nyt ”liian nopeasti”, kertoo Herttoniemen terveysaseman osastonhoitaja Arja Myöhänen Uudelle Suomelle.

Lue lisää

[Ensimmäinen sivu] [Edellinen] 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 68 69 70 71 72 73 74 75 76 77 78 79 80 81 82 83 84 85 86 87 88 89 90 91 92 [Seuraava] [Viimeinen sivu]