Koko väestön sikainfluenssarokotukset alkavat Helsingissä maanantaina. Terveysasemilla jatketaan aikaisempien ryhmien rokotuksia ja aloitetaan terveiden yli 24-vuotiaiden rokotukset ilman ajanvarausta terveysasemien aukioloaikoina.
Sikainfluenssahysteria iski Romaniaan 09.01.2010Romaniassa jonotetaan sankoin joukoin sikainfluenssarokotteita. Pääkaupungissa Bukarestissa rokotusjonot ovat olleet tuhansien ihmisten mittaisia. Väkijoukot sai liikkeelle tunnetun televisionäyttelijän kuolema.
WHO: Vajaat 13 000 kuollut sikainfluenssaan 08.01.2010Maailman Terveysjärjestön WHO:n uusimpien tilastojen mukaan sikainfluenssaan on kuollut eri puolilla maailmaa 12 799 ihmistä. Sikainfluenssapandemia aloitti leviämisensä Meksikosta maaliskuussa 2009.
Suomi pitää kiinni sikainfluenssarokotteista 07.01.2010 Osa sikainfluenssarokotteista jäänee käyttämättä 07.01.2010Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos arvioi, että osa Suomeen tilatuista sikainfluenssarokotteista jää käyttämättä. Useissa muissa maissa rokotetta on jäänyt laimean rokotusinnon vuoksi runsaasti yli.
Helsinki toivoo perusterveitä sikainfluenssapiikille 07.01.2010Helsingin terveyskeskus toivoo mahdollisimman monen perusterveen aikuisen ottavan sikainfluenssarokotuksen. Rokotukset alkavat ensi maanantaina.
Helsinki aloittaa ensi viikolla yli 24-vuotiaiden sikainfluenssarokotukset 05.01.2010 Sikainfluenssa nostatti apteekeissa miljoonaluokan myyntibuumin 05.01.2010Sikainfluenssan leviäminen innosti viime vuonna suomalaiset käyttämään yli miljoona euroa tavallista enemmän flunssalääkkeisiin. Kiihkein lääkekaupan kasvukuukausi oli marraskuu. Esimerkiksi lääketehdas Orionilla reseptivapaiden flunssalääkkeiden myynti kasvoi marraskuussa miltei puolella.
H1N1: Ranska peruu 50 miljoonaa rokoteannosta 05.01.2010Ranska peruu puolet sikainfluenssarokotetilauksistaan. Maa on tilannut 94 miljoonaa rokoteannosta, mutta nyt se haluaa luopua 50 miljoonasta.
Ranska varautui alun perin rokottamaan valtaosan väestöstään. Kuitenkin vain murto-osa ranskalaisista on saanut rokotuksen. Tilaukset paisuivat ylisuuriksi myös siksi, että terveysviranomaiset varautuivat antamaan kaksi rokoteannosta nyt suositellun yhden sijasta.
Ranska peruu puolet sikainfluenssarokotteen tilauksista 05.01.2010 Koko väestön H1N1-rokotukset alkavat Meri-Lapissa 05.01.2010Sikainfluenssarokotetta aletaan pistää tällä viikolla myös riskiryhmiin kuulumattomille Meri-Lapissa. Ensimmäisenä rokotukset alkavat torstaina Keminmaassa, jossa vuorossa ovat vuonna 1970 syntyneet ja sitä nuoremmat.
Ranska myy H1N1-rokotteensa 04.01.2010Ranska myy pois sikainfluenssarokotteita, joita se myöntää hankkineensa yli tarpeen. Tätä ennen ainakin Saksa ja Hollanti ovat päätyneet samaan, kun vain pieni osa väestöstä on halunnut tautia estävän piikin.
Ranska panee H1N1-rokotteensa myyntiin 04.01.2010Ranska myy pois sikainfluenssarokotteita, joita se myöntää hankkineensa yli tarpeen. Tätä ennen ainakin Saksa ja Hollanti ovat päätyneet samaan, kun vain pieni osa väestöstä on halunnut tautia estävän piikin.
Sikainfluenssarokotteet työterveyshuoltojen vastuulle 31.12.2009Eteläkarjalaiset yritykset osallistuvat pandemiarokoteurakkaan. Useat yritykset ovat suostuneet kustantamaan työntekijöidensä sikainfluenssarokottamisen.
[Ensimmäinen sivu] [Edellinen] 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 68 69 70 71 72 73 74 75 76 77 78 79 80 81 82 83 84 85 86 87 88 89 90 91 92 [Seuraava] [Viimeinen sivu]